Olin Sistan kanssa sunnuntaina Pahan järjestämissä agilityn epiksissä. Kisat järjestettiin meidän omalla hallilla ja ajattelin sen olevan hiukan helpompi paikka, kun on tuttu jo ennestään. Ensimmäinen rata oli mölli rata ja totaalisen kamala! Sista kävi aivan ylikierroksilla. Kävi haukkumassa ratahenkilöt ja tuomarin, ei kestänyt yhtään odottamista lähdössä. Kaiken lisäksi oli vielä ylihidas ohjaaja.
Toinen, ykkösluokan rata meni hiukan paremmin. Nyt vika oli oikeastaan pelkästään ohjaajassa. Sista odotti todella hyvin lähdössä ja jaksoi muutenkin keskittyä. Kepeillä oli ongelmaa jälleen kerran ja itse skippasin yhden esteen. Hylkäys siitä tuli, mutta oli kyllä parempi mieli radan jälkeen.
Maanataina olin koirien kanssa Säkylässä, Eläinhoitola Calenduliassa Sari Kivilähteen luona. Sari tutki Effin takapääongelmaa ja hieroi Sistan.
Effin selässä, lantion kohdalla epäillään nyt olevan liian ahdas nikamaväli, joka ärsyttää välilevyä ja saattaa ajoittain säteillä hermostoon voimakkaasti. Tästä syystä luultavasti Effi sai syksyllä sen hetkellisen takapäätä halvaannuttavan kohtauksen. Nyt ei Effiä hoidettu, vaan Sari suositteli menoa Turkuun Koira-Kissa klinikalle, Eeva Einola-Koposen tutkittavaksi. Selkä kuvataan ja saadaan vielä asiaan erikoistuneen lääkärin lausunto. Tämän jälkeen tiedetään paremmin millaista hoitoa aletaan antamaan. Effi sai Sarilta kovasti kehuja upeasta ja epärodunomaisesta luonteestaan
Sistan hierominen paljasti neidin selkälihasten olevan kovasti jumissa ja tästä syystä Sista ei ole pystynyt käyttämään takapäätään täysipainoisesti. Nyt neiti hierottiin kunnolla ja Sari suosittele säännöllistä hierontaa ja ehdotti myös Back on Track-loimen hankkimista. Venytellessä Sistaa tuli esille, että oikeassa etujalassa on jännevamma. Vamma ei ole kovin vakava, saattaa olla ihan pelkästä liukastumisesta tullut. Nyt kuitenkin pidetään hieman lepoa rankasta agilitystä, lenkkeillään kuitenkin normaalisti. Sista ei ole mitenkään oireillut jalan kipua ja tästä syystä ei tiedä kuinka kauan jänne on ollut vaurioitunut.
Siispä 21.4 lähden molempien koirien kanssa Turkuun ja tutkitaan Effin selkä ja Sistan jännevamma.









